Kallistuvat polttoainekustannukset ja tiukkenevat päästömääräykset ovat innoittaneet eri tahoja kehittelemään tehokkaampia ja ympäristöystävällisempiä ihmisten ja tavaroiden kuljetus keinoja. Laiva on nykytekniikallakin kaikkein taloudellisin kuljetusmuoto. Nopeudessa se ei kuitenkaan pärjää lentokoneille, junille ja autoille. Eniten laivarahtia viivästyttää satamissa vietetty aika. Nykyiset lastauskeinot ovat hitaita ja laivat saattavat joutua seisomaan satamissa jopa useita vuorokausia, varsinkin Suomessa. Tulevaisuus voi kuitenkin olla aivan toisenlainen.

Marine Advanced Research Inc. on kehittänyt hyvin mielenkiintoisen konseptin, joka pystyy muuntautumaan lähes mihin tahansa käyttötarkoitukseen. Alusta voidaan käyttää kuljetuksessa, tutkimuslaboratoriona, matkustaja-aluksena, vain mielikuvitus on rajana. Peruskonsepti on vesimittaria muistuttava rakennelma, johon eri toimintoja voidaan liittää.

Aluksen kaksi runkoa on nivelletty ja runkorakennelma on jousitettu iskunvaimentimin, takaamaan pehmeän kulun kovassakin kelissä. Kapeat rungot aiheuttavat vain vähän vastusta, joten alus kulkee jo pienellä moottoriteholla ja polttoaineenkulutuksella. Komentosilta ”roikkuu” tukirakenteissa ja tarjoaa erinomaiset näkymät ympäristöön. Komentosillan taakse voidaan nostaa/liittää eri moduleita, kuten kontteja, matkustamo, tutkimuskeskus yms.

WalleniusWilhelmsen on norjalainen varustamo, joka on keskittynyt myös laivasuunniteluun. Yrityksen tuorein innovaatio mullistaa sekä laivatekniikan, että satamalogistiikan. E/S Orcelle on täysin päästöttömästi kulkeva rahtilaiva. Nimi tulee äärimmäisen uhanalaiselta iravadindelfiiniltä, joka on ranskan kielellä orcelle.

Voimanlähteinä alus käyttää tuuli-, aurinko- ja aaltovoimaa. Laivan yläkannella on kolme levyä, jotka toimivat myötätuulessa lisäpotkua antavina purjeina. Levyt on myös päällystetty aurinkopaneleilla, jotka lataavat aluksen akkuja. Rungossa on hyvin samankaltaiset siivekkeet, kuin kantosiipialuksissa. E/S Orcellessa siivekkeet keräävät aaltoenergiaa, joka ladataan akkuihin.

E/S Orcelle lastataan ja puretaan perästä. Alus on suunniteltu pääasiassa ajoneuvojen kuljetukseen, mutta eräiden suunnitelmien mukaan laivaan voitaisiin lastata myös kontteja erityisiä robottialustoja käyttäen. Robotit lastaisivat ja purkaisivat aluksen huomattavasti nopeammin, kuin nykyiset käytössä olevat järjestelmät.

Japanilainen varustamo NYK line on samoilla jäljillä WalleniusWilhelmsenin kanssa. NYK Super Eco Ship 2030 vie logistiikka ajattelun jopa pidemmälle, kuin E/S Orcelle. Alusksen rahtitilat on jaettu ylempään ja alempaan kerrokseen. Ylempi kerros puretaan ja lastataan perinteisesti, mutta alempi kerros toimii laivan omalla automaattisella järjestelmällä. Laiva voidaan tarvittaessa jopa jakaa osiin ja purkaa samanaikaisesti eri puolilla satamaa.

NYK Super Eco Ship 2030:lle luvataan 70% pienemmät hiilidioksidipäästöt, kuin nykyisille konttialuksille. E/S Orcellen tapaan NYK käyttää voimanlähteenään aurinko- ja tuulivoimaa. Loppu tarvittava energia saadaan polttokennoista, jotka käyttävät nesteytettyä biokaasua. Voimansiirto on Orcellen tapaan täysin sähköinen. Lisäksi NYK:ssa laivan alle ohjataan ilmaa, joka voitelee pohjaa vähentäen veden kitkaa.