2 Telakointi_1

Talvi on tulossa, vaikka vielä aurinko saattaa paistaa ja veneilykausi olla parhaimmillaan. Talven myötä tulee myös aika nostaa veneet telakalle. Vene voi olla lähes puolet vuodesta telakoituna, joten on erittäin tärkeää että se on tuettu ja suojattu oikein.

Ennen kuin vene nostetaan ylös on sille paras tehdä öljyhuolto. Moottori saadaan vedessä ajettua lämpimäksi ja tuore öljy kiertämään koko moottoriin. Puhdas öljy suojaa moottoria talven yli. Muut huollot tehdään sitten, kun vene on nostettu telakalle. Syksyllä voi huoltoliikkeissä olla paremmin myös aikoja tarjolla verrattuna vaikka juhannusta edeltävään viikkoon.

Purjeveneet ja suuremmat moottoriveneet nostetaan yleensä ylös kokeneiden ammattilaisten toimesta. Nostamisessa käytetään useimmiten kahta metallikehikkoon kiinnitettyä liinaa, jotka asemoidaan kölin molemmin puolin. Tarkat nostokohdat löytyvät veneen omistajan käsikirjasta. Valmistajan veneelle antama takuu ei todennäköisesti korvaa nostossa rungolle sattuneita vahinkoja, mikäli nostoliinat on asetettu vääriin kohtiin. Valmistajan suosittelemat nostokohdat voi merkata esimerkiksi teipin paloilla. Valmiiksi merkatut paikat myös nopeuttavat veneen nostamista.

Nostamisen jälkeen vene kannattaa pestä heti. Leväkasvusto, näkki ja muu lika irtoaa helpoiten heti tuoreeltaan. Etenkin vedessä kelluva öljyinen lika pinttyy talven aikana kiinni gelcoatpintaan, ellei sitä pese syksyllä pois. Kuumavesipainepesuri on pohjan pesussa hyvä apu. Sellaisen saa vuokrattua useimmista konevuokraamosta.

PETI KUNTOON

Tuuli kohdistaa veneeseen suuria voimia telakoinnin aikana. Veneessä myös liikutaan huolto- ja kunnostustöiden yhteydessä. Tukevat ja oikein asennetut venepukit ovat oman ja muiden turvallisuuden sekä veneen ehjänä pysymisen kannalta erittäin tärkeät. Varmin valinta on käyttää tehdasvalmisteisia metallipukkeja, mutta pukit voi valmistaa myös itse esimerkiksi puusta. Omavalmistepukeissa kannattaa varmistaa, että pukki tukee venettä mahdollisimman laajalta alalta. Runkoon ei saa kohdistua suuria pistekuormia.

Moottorivene tuetaan pukeilla useimmiten kolmesta pisteestä, keulasta kölin kohdalta ja perästä kahdesta leveällä olevasta pisteestä. Pohjan vahvimmat paikat ovat kölin ja rungon pituussuuntaisten runkopalkkien kohdalla. Pukkien tukipisteet tulee sijoittaa näille kohdille. Pohja on heikoimmillaan runkopalkkien välissä ja siihen kohtaan asennettuna pukit voivat pahimmillaan puhkaista pohjaan reiän. Tukia ei saa myöskään asettaa nousulistojen kohdalle.

Raskaissa moottoriveneissä köli tuetaan useasta kohdasta, myös perästä. Tällöin reunimmaiset pukit asetetaan veneen leveimpään kohtaan estämään kallistuminen. Sivupukit säädetään siten että veneen paino lepää lähes täysin kölitukien varassa. Raskaan ja kevyen rajana voidaan pitää noin 2 000 kg massaa. Veneet ovat kuitenkin yksilöitä, eikä vara venettä kaada.

1 Telakointi_6_raskaan_veneen_tuenta

Valmistajan suositus telakointipukkien sijoittamiselle voi löytyä omistajan käsikirjasta. Tai sen voi kysyä jälleenmyyjältä.

Ehkä helpoin tapa telakoida moottorivene on jättää se talveksi trailerin päälle. Trailerin runko kestää telakoinnin erittäin hyvin, mutta renkaat ja jousitus kärsivät pitkäkestoisesta kuormituksesta. Oikea tapa traileritelakointiin on nostaa traileri talveksi hallipukkien varaan siten että renkaat eivät kanna kuormaa. Myös trailerin aisa on hyvä tukea siten, ettei aisapyörä kanna kuormaa. Trailerille telakoitaessa kannattaa kumiset kölirullat vaihtaa muovisiksi. Kumirulla on kölille hieman armollisempi, mutta kumi painuu talvella kulmikkaaksi ja voi vaikeuttaa veneen laskua. Halvat kumirullat saattavat jopa murtua pakkasessa.

Purjeveneessä kestävin tuenta rakennetaan kölin kohdalle, sillä purjevene tuetaan telakoinnissa suurelta osin kölin varaan. Pukkien tehtävänä on estää veneen kaatuminen sivuille, eteen ja taakse. Purjeveneiden painonjakaumassa ja rakenteiden kestävyydessä on suuria eroja valmistajien ja valmistusvuosien välillä.

Neljän erillisen perätuen käyttäminen on hyvin suositeltavaa. Etenkin uudemmissa veneissä, joissa rakenteet ovat entistä kevyempiä ja laminaatit ohuempia. Oleellista on asettaa tuennat laipioiden ja pitkittäispalkkien kohdalle.

Maston vaakasäilytyksessä nekin tulee tukea useasta kohdasta. Talveksi mastoa ei pitäisi koskaan jättää pystyyn, sillä se korostaa tuulen vaikutusta ja lisää runkoon ja veneen tuentoihin kohdistuvaa kuormaa. Pystyssä oleva masto myös vaikeuttaa veneen peittämistä.

PEITTO PÄÄLLE

Veneen on suojattava oikein, ettei sade tai lumi pääse aiheuttamaan vahinkoa. Suojaamisessa täytyy kuitenkin muistaa järjestää riittävän hyvä ilmanvaihto.

Suojapeitteen harja asennetaan riittävän korkealle, jotta vesi ja lumi pääsevät valumaan pois peitteen päältä. Peitteen reunat tulee lisäksi kiristää tasaisesti, ettei se pääse painumaan pusille. Kiristämisessä voi käyttää peitteen lenkkeihin kiinnitettyjä painoja kuten vesikanistereita tai peitteen voi köyttää sivuilta kiinni telakointipukkeihin. Peitteen tulee olla riittävän leveä, että se yltää reilusti partaan alapuolelle. Peitettä pitkin valuva likainen vesi jättää helposti kylkiin ikävät valumaraidat.

3 Telakointi_7

Peitteen molemmat päät jätetään hieman avoimiksi, jolloin läpiveto pitää huolen tehokkaasta tuuletuksesta. Peitteen on hyvä olla kuitenkin riittävän pitkä, ettei päädyistä tuulen mukana kulkeutuva vesi ja lumi pääse kulkeutumaan sisätiloihin. Suojaamiseen on tarjolla useita erilaisia materiaaleja. Kevyet suojapeitteet ovat edullisimpia, mutta hapertuvat jo parissa vuodessa, eivätkä sen jälkeen pidä kunnolla vettä. Kevyet peitteet saattavat myös revetä syksyn myrskyissä. Raskas PVC-peite kestää useita vuosia, kun se säilytetään kesäkaudella kuivassa tilassa rullattuna.

LUUKUT AUKI

Telakoinnin ajaksi veneestä avataan kaikki luukut, lokerot, tuuletusventtiilit ja ovet, jotta ilma pääsee kiertämään ja lämpötilan vaihteluiden takia muodostunut kosteus haihtumaan. Uloimmat sisälle johtavat aukot on kuitenkin hyvä peittää esimerkiksi hyönteisverkolla. Hyönteisverkot estävät keväällä mm. pesäpaikkaa etsivien ampiasten pääsyn sisätiloihin.

Kaikkiin syrjäisimpiin nurkkiin ja lokeroihin ilmavirta ei aina pääse. Näissä paikoissa voi käyttää kosteudenpoistajaa. Hyvin tuuletetussa tilassa kosteudenpoistajasta ei ole iloa, sillä se kerää itseensä jatkuvasti ilman mukana tulevaa kosteutta. Kosteudenpoistajien käyttöikä on olosuhteista riippuen kuukaudesta kahteen, joten ne on hyvä vaihtaa muutaman kerran kauden aikana. Tarpeellisin käyttöaika niille on syksyllä ja alkukeväästä, milloin lämpötila vaihtelee nollan molemmin puolin. Pakkasella ilman kosteus on erittäin alhainen, eikä kosteudenpoistajille ole tarvetta.

Hyvä tapa vähentää veneeseen kertyvää kosteutta on tyhjentää veneestä kaikki kosteutta keräävä, kuten patjat, tyynyt, pelastusliivit, köydet, jne. Suuressa veneessä on yleensä myös paljon säilytystilaa, minne helposti unohtuu kaikkea enemmän ja vähemmän tarpeellista. Home iskee helposti laatikkoihin unohtuneisiin kosteisiin köysiin ja pelastusliiveihin.

Ilmassa leijuu tuhansittain erilaisia itiöitä, jotka etsivät kasvupaikkaa. Hometta esiintyy siellä missä on sille ravintoa ja kosteutta. Hyvä tuuletuskaan ei välttämättä suojaa venettä pienten pilkkujen ilmestymiseltä, sillä pinnoille on usein kertynyt rasvaa ja kuollutta ihoa.